K. Zarvaahde on siirtynyt siitokseen.

 K. Zarvaahde on esimerkki rehellisestä kilpakumppanista, joka teki uransa aikana aina parhaansa olosuhteista riippumatta. Sen uraa sävyttivät ajoittaiset jalkavaivat, jotka vaativat tarkkaa valmennusta ja harkittua kilpailuttamista, mutta hevonen vastasi haasteisiin poikkeuksellisen hyvällä luonteella ja työmotivaatiolla.

Luonteeltaan hevonen on erittäin kiltti, rauhallinen ja helposti käsiteltävä. Se on ollut miellyttävä niin ajettavana kuin hoidettavana, ja sen yhteistyöhaluinen olemus on tehnyt siitä luotettavan kumppanin koko taustatiimille. Kilpailutilanteissa hevonen ei nojannut raakaan lähtönopeuteen, vaan sen vahvuudet löytyivät kestävyydestä, tasaisuudesta ja sitkeydestä – ominaisuuksista, joilla se pystyi menestymään useissa lähdöissä uransa varrella.

Jani (ohjastaja–valmentaja)

“Jalkavaivat kulkivat tämän hevosen mukana oikeastaan koko uran ajan, ja se vaikutti paljon siihen, miten pystyttiin kilpailemaan. Silti hevonen oli poikkeuksellisen kiltti ja teki aina sen, mitä pyydettiin. Se ei ollut mikään raaka nopeuslahjakkuus, mutta kestävyys ja yritteliäisyys olivat sen vahvuuksia. Kun kaikki palaset osuivat kohdalleen, se pystyi kyllä voittamaan lähtöjä. Nyt siirtyminen siitokseen tuntuu oikealta ratkaisulta – uskon, että se periyttää ennen kaikkea hyvää luonnetta ja käyttövarmuutta.”

Kari (ohjastaja)

“Tämä oli kuskin näkökulmasta todella miellyttävä hevonen ajaa. Kiltti, varma ja aina mukana tehtävässä. Tiesi jo valmiiksi, ettei sillä kannattanut lähteä revittelemään alkumatkasta, vaan ajaa tasaisesti ja luottaa kestävyyteen. Jalkavaivat asettivat omat rajansa, mutta hevonen ei koskaan jättänyt hommaa kesken. On hienoa nähdä, että ura jatkuu nyt siitoksessa.”

Emilia (ohjastaja / hoitaja)

“Hoitajana tämä oli ihan unelmahevonen. Todella rauhallinen ja yhteistyöhaluinen, mikä on iso asia, kun jalkojen kanssa on ollut jatkuvasti tarkkaa seurantaa. Se tuntui aina ymmärtävän tilanteen ja luottavan ihmisiin. Kilpailuissa se antoi aina kaikkensa, vaikkei ollutkaan se kaikkein nopein. Siirtyminen siitokseen tuntuu ansaitulta – tämä hevonen jättää varmasti jälkensä myös radan ulkopuolella.”

K. Taistelu-Wilma on kuollut

 K. Taistelu-Wilma

K. Taistelu-Wilma ehti urallaan runsaaseen määrään startteja erilaisissa lähdöissä. Sen ura oli kaikkea muuta kuin helppo: jalkavaivat ja haastava ravi rajoittivat tekemistä, mutta hevonen osoitti kerta toisensa jälkeen poikkeuksellista sitkeyttä ja kestävyyttä.

Vaikka nopeus ei ollut sen vahvin ominaisuus, K. Taistelu-Wilma jaksoi kilpailla ja yrittää tilanteissa, joissa moni olisi jäänyt sivuun. Herkkäluonteisena se vaati ympärilleen kärsivällisen ja osaavan tiimin, ja parhaimmillaan se palkitsi työn mieleenpainuvilla suorituksilla eri ikäkausina.

K. Taistelu-Wilma muistetaan hevosena, joka ei koskaan antanut periksi – todellisena taistelijana, jonka arvo mitattiin enemmän tahdossa kuin tulosrivillä.

Jani – ohjastaja ja valmentaja (haastattelussa)

“Tämän hevosen kanssa mikään ei tullut ilmaiseksi. Jalkavaivat olivat mukana lähes koko uran ajan, ja se vaikutti kaikkeen – treeniin, starttien määrään ja siihen, miten lähdöt pystyttiin ajamaan. Ravi ei ollut hyvää, ja se toi omat haasteensa varsinkin kovimmissa kilpailuissa. Silti hevonen oli äärimmäisen sitkeä. Se ei ollut nopein, mutta se jaksoi mennä ja taistella, kun moni muu olisi jo luovuttanut.

Valmentajana opin kuuntelemaan hevosta todella tarkasti. Se oli herkkä, välillä liiankin herkkä, ja pienetkin asiat vaikuttivat suorituksiin. Parhaimmillaan, kun kaikki palaset olivat hetken kohdallaan, se pystyi venymään hienoihin suorituksiin. Olen ylpeä siitä, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta se teki pitkän uran ja antoi meille monta hetkeä, joita muistelen lämmöllä.”

Kari – ohjastaja (haastattelussa)

“Hevonen ei ollut helpoimmasta päästä, sen kyllä huomasi heti. Ravi oli huonoa ja jalkavaivat rajoittivat tekemistä, mutta samalla siinä oli jotain todella sitkeää. Se ei ollut mikään starttiraketti, mutta jos sai rytmin päälle, se jaksoi mennä pitkään ja rehellisesti.

Hevonen oli myös herkkä luonteeltaan, ja sen kanssa piti ajaa pehmeästi ja rauhallisesti. Kun sen luottamuksen sai, se teki kyllä sen minkä pystyi. Tällaiset hevoset eivät aina loista tilastoissa, mutta ne opettavat ohjastajalle paljon ja jäävät mieleen omalla tavallaan.”

Emilia – ohjastaja (haastattelussa)

“Tämä hevonen vaati ymmärrystä. Se oli herkkä ja aisti pienetkin muutokset, ja jos jokin ei tuntunut siltä kuin piti, se näkyi heti. Ravi oli huonoa, eikä se ollut nopeimpia hevosia, mutta siinä oli vahva kestävyys. Se jaksoi yrittää, vaikka olisi ollut helpompi vain luovuttaa.

Moni startti ei näyttänyt tulosrivillä hyvältä, mutta suorituksissa oli silti paljon yritystä ja tahtoa. Hevonen opetti kärsivällisyyttä ja sen, että kaikki hevoset eivät ole samanlaisia. Olen kiitollinen, että sain ajaa sitä ja olla osa sen tarinaa.”

Valmentaja Janin kommentit hevosenhoitaja Wilmasta

“Wilman merkitystä tämän hevosen uralle on vaikea liioitella. Kun hevosella oli jalkavaivoja ja ravi ei ollut hyvää, arjen työ korostui valtavasti. Wilma tunsi hevosen pienimmätkin muutokset – askel, ilme tai käytös kertoi hänelle heti, jos kaikki ei ollut kunnossa.

Hevonen oli herkkä, ja Wilma osasi kohdata sen juuri oikein. Hän ei kiirehtinyt eikä pakottanut, vaan rakensi luottamusta päivä päivältä. Moni startti ja treenijakso olisi jäänyt ajamatta ilman Wilman tarkkaa ja sitoutunutta hoitoa. Kun hevonen pääsi radalle asti, se oli usein pitkälti Wilman työn tulosta.

Valmentajana tiesin, että hevonen oli hyvissä käsissä. Se toi turvaa myös minulle. Wilma ei ollut vain hoitaja, vaan tärkeä osa hevosen tiimiä ja koko sen uraa.”

Wilma – hevosenhoitaja (haastattelussa)

“Tämä hevonen opetti minulle enemmän kuin osasin odottaa. Se oli herkkä ja välillä todella vaativa, ja jalkavaivat olivat aina mielessä. Jokainen päivä alkoi sillä, että kuuntelin hevosta – miten se astui, miten se liikkui, millä mielellä se oli. Pienetkin muutokset merkitsivät paljon.

Vaikka ravi oli heikko ja ura ei ollut helppo, hevonen oli uskomattoman sitkeä. Se jaksoi yrittää, vaikka keholla oli omat rajansa. Parasta oli ne päivät, kun hevonen tuntui hyvältä ja tiesi, että kaikki työ oli osunut oikeaan.

Meillä oli oma yhteys. Se luotti minuun, ja minä tein kaikkeni sen eteen. Kun katson taaksepäin, en muistele niinkään tuloksia vaan arkea – hiljaisia aamuja, pieniä edistysaskelia ja sitä tunnetta, että hevonen yritti parhaansa.