torstai 30. huhtikuuta 2026

Olympia ajon 1. karsinta ja oheis lähtöjen kommentointi

 Spring Spark Stakes

Toimittaja: Mitä odotuksia Rapid Ragelle tähän starttiin?
Valmentaja: Tärkeintä on laukatonta suoritusta. Hevonen ei ole mikään huippulahjakkuus, ja tulosrivi kertoo sen aika suoraan. Finaalissa se kuitenkin yllätti positiivisesti, ei jäänyt viimeiseksi ja nousi peräti yhdeksänneksi.

Toimittaja: Entä Somerage samassa lähdössä?
Valmentaja: Odotamme sijoitusta suunnilleen porukan puoliväliin. Startissa meni heti alussa askeleet solmuun ja tuli hylkäys väärästä askellajista.

Spring Crown test

Toimittaja: Ail Be Spicy on ollut vahva – mitä nyt odotetaan?
Ohjastaja: Kärkiviisikkoon sijoitus on realistinen tavoite. Finaalivoitto ei tullut yllätyksenä, hevonen teki juuri sellaisen juoksun kuin odotettiinkin.

Toimittaja: I See Fire on herättänyt ristiriitaisia tunteita?
Valmentaja: Otteet ovat parantuneet, ja odotamme puolivälin sijoitusta. Finaalin seitsemäs sija oli pieni pettymys, mutta suunta on kuitenkin oikea.

Toimittaja: Scottish Sylph ei ole viime aikoina loistanut.
Valmentaja: Niinpä. Puolivälin sijoitus olisi tässä kohtaa hyvä tulos. Finaalissakaan ei pyörä pyörinyt, rengas rikkoutui ja jouduimme keskeyttämään lähdön.

Toimittaja: Phantom’s Dream vaikuttaa nousukuntoiselta?
Ohjastaja: Kyllä, kärkipäähän sitä odotetaan. Valitettavasti finaalissa kiriin lähdettäessä iski laukkapiru ja laukka venyi pitkäksi.


Kevät kipinä

Toimittaja: Kauhun Varotar ei ole ollut parhaassa iskussa.
Valmentaja: Siksi puolivälin sijoitus olisi ollut täysin riittävä. Yllättävää kyllä, moni muukin oli vaisu ja Varotar kiri hienosti toiseksi – todella positiivinen yllätys.

Kevät-kruunu ajo

Toimittaja: Rikurientoa veikattiin kolmen parhaan joukkoon.
Ohjastaja: Ja siihen se myös pystyi. Kolmas sija finaalissa vastasi täysin odotuksia.

Toimittaja: Melodi mestari on ollut hieman hukassa?
Valmentaja: Niin on, siksi puolivälin sijoitus oli tavoite. Hevonen ylitti kuitenkin odotukset ja oli hienosti viides.

Toimittaja: Riusrumin kohdalla puhuttiin uran viimeisestä startista.
Valmentaja: Kyllä, tämä oli todennäköisesti viimeinen kilpailu ennen siitokseen siirtymistä. Puolivälin sijoitus toteutui viidennen sijan myötä ja ura päättyi oikein positiivisiin tunnelmiin.

Olympia ajo

Toimittaja: Mitä Solmun Aatulta lähdettiin hakemaan ensimmäisessä karsinnassa?
Ohjastaja: Ehjää suoritusta ja sijoitusta viiden parhaan joukkoon. Tavoite täyttyi hienosti, hevonen tuli kolmanneksi.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

K. Scottish Vision siirtyy siitokseen

 Lähimmät ihmiset kommentoivat hevosta. 

🗣️ Ohjastaja–valmentaja Jani

”Tämä hevonen on ollut alusta asti todella helppo käsitellä ja fiksu treenattava. Se on luonteeltaan kiltti ja tekee aina sen mitä pyydetään. Ravilla se on ollut parhaimmillaan tosi hyvä ja nopeus on ehdottomasti sen vahvuus. Valitettavasti selkävaivat rajoittivat kokonaisuutta, eikä kestävyyttä saatu rakennettua niin kuin olisi haluttu. Silti olen sitä mieltä, että hevonen antaa siitoksessa paljon eteenpäin – erityisesti ravin ja luonteen osalta.”

-

🗣️ Ohjastaja Kari

”Ajaessa tämä oli sellainen hevonen, johon pystyi luottamaan. Se oli kiltti, kuunteli ja lähti aina rehdisti matkaan. Nopeutta löytyi, ja lyhyillä pätkillä se tuntui tosi terävältä. Pidemmällä matkalla huomasi, ettei kestävyys ollut sen vahvin puoli, ja selkävaivat vaikuttivat varmasti siihen. Kaikesta huolimatta tämä on juuri sellainen hevonen, jonka kanssa ohjastaminen on nautinto.”

-

🗣️ Hoitaja–ohjastaja Emilia

”Minulle tämä hevonen on ollut ennen kaikkea luonnehevonen. Se on arjessa todella kiltti ja yhteistyöhaluinen, sellainen jonka kanssa kaikki sujuu ilman draamaa. Selkä on vaatinut tarkkaa hoitoa ja kuuntelua, ja sen kanssa elettiin päivä kerrallaan. Ravissa hevonen on tosi luonnollinen ja nopea, ja vaikka kilpailu-ura jäi vaivojen vuoksi vajaaksi, uskon että siitoksessa sen parhaat ominaisuudet pääsevät oikeasti esiin.”


K. Handsome on kuollut

 Lähimmät ihmiset muistelevat sitä. 

Valmentaja Jani

Miten kuvailisit Handsomea hevosena ja urheilijana?
“Handsome oli ennen kaikkea poikkeuksellinen tapaus. Se ei koskaan sairastellut tai oireillut mitenkään – terveys oli koko uran ajan rautaa. Se teki kuolemasta erityisen yllättävän ja raskaan. Luonteeltaan se oli temperamenttinen, välillä jopa haastava, mutta juuri se teki siitä voittajan. Ravi ei ollut koskaan sen vahvin puoli, mutta vauhtia ja kestävyyttä sillä oli enemmän kuin monella muulla.”

Mitä se merkitsi siitosuralla?
“Handsome jätti jälkeensä paljon enemmän kuin moni osasi odottaa. Se jätti monta itseään papereissa parempaa ravihevosta siitosuralla taakseen. Jälkeläisissä näkyy sama tahto ja kapasiteetti. Nuorimmat varsat ovat vielä starttaamattomia, mutta uskon, että tulevaisuus tulee muistuttamaan meitä vielä pitkään Handsomesta.”

-

Hoitaja Wilma

Millainen Handsome oli arjessa?
“Se oli persoona. Temperamentti näkyi ihan jokaisessa päivässä – välillä korvat luimussa ja oma mielipide kaikesta, mutta silti äärettömän reilu hevonen. Kun sen kanssa oppi toimimaan oikein, se antoi kyllä kaiken. Se ei koskaan ollut kipeä tai vaivainen, ja siksi tämä tuntuu niin epätodelliselta.”

Mikä on vahvin muistosi Handsomesta?
“Se hetki, kun se tiesi itse olevansa hyvä. Se saattoi olla vaikea ravinen, mutta kun se pääsi vauhtiin, sitä ei moni pysäyttänyt. Tallissa siitä tuli kaikille tärkeä – sellaisia hevosia ei tule usein vastaan.”

-

Ohjastaja Emilia

Millainen Handsome oli ajettavana?
“Nopea ja kestävä. Se jaksoi tehdä töitä ja taistella loppuun asti. Ravi oli epätasainen, eikä se ollut helpoin ajettava, mutta kun palaset loksahtivat kohdalleen, se pystyi mihin vain. Se voitti tahtovoimalla.”

Miten muistat sen nyt?
“Yllättävä menetys, koska mitään varoitusmerkkejä ei koskaan ollut. Handsome opetti kärsivällisyyttä ja luottamusta hevoseen, joka ei ollut täydellinen – mutta juuri siksi niin arvokas. Sen perintö elää sen jälkeläisissä.”

K. Silverina Dream siirtyy siitokseen

 Lähimmät ihmiset kertoo hevosesta. 

Ohjastaja–valmentaja Jani

Miten kuvailisit hevosen uraa kokonaisuutena?
”Tosi helppo hevonen valmentaa ja ajaa. Ei koskaan mitään terveysmurheita, mikä on jo itsessään iso asia. Luonne oli priimaa – teki aina parhaansa.”

Missä oli suurin haaste?
”Ravi. Se ei ollut koskaan täysin varmaa, ja kun siihen yhdistyi se, ettei ihan terävin lähtönopeus riittänyt, niin kovemmissa lähdöissä jäi helposti asemat huonoiksi.”

Oliko uran jatkamiselle vaihtoehtoja?
”Rehellisesti sanottuna ei. Kun nopeus ei riitä ja ravi vaatii jatkuvaa tarkkailua, niin siinä kohtaa on hevosen kannalta parempi lopettaa ajoissa.”

-

Ohjastaja Jorma

Millainen hevonen oli ajaa?
”Todella miellyttävä. Sellainen, jonka kanssa pystyi keskittymään itse ajamiseen, ei tarvinnut tapella hevosen kanssa missään vaiheessa.”

Miksi tulokset jäivät vaisummiksi kuin kapasiteetti antoi ymmärtää?
”Se ensimmäinen 200 metriä. Kun ei päässyt tarpeeksi nopeasti mukaan, niin joutui usein kiertämään tai jäämään pussiin. Ravi pysyi kyllä kasassa, mutta se ei ollut vahvuus.”

Miltä päätös uran päättämisestä tuntui?
”Oikealta. Hevonen ansaitsi hyvän jatkon ilman, että sitä venytetään liikaa.”

-

Ohjastaja–hoitaja Kari

Millainen hevonen oli arjessa?
”Ihan unelma. Kiltti, järkevä ja tasainen. Ei kiukuttelua, ei temppuja – helppo hoitaa ja käsitellä.”

Oliko koskaan huolta terveydestä?
”Ei koskaan. Se on ehkä se kaikkein merkittävin asia. Harvoin näkee hevosta, joka menee koko uran täysin terveenä.”

Miksi raviura päättyi?
”Nopeus ei riittänyt eikä ravi ollut niin varmaa, että sillä olisi kompensoitu sitä. Mutta tämä ei ollut mikään epäonnistuminen – hevonen teki sen mitä pystyi ja teki sen rehellisesti.”


tiistai 28. huhtikuuta 2026

Hupityyppi siirtyy siitokseen

 Hevosen lähimmät ihmiset kertoo siitä. 

Valmentaja & ohjastaja Jani

“Hupityyppi on ollut alusta asti vähän erikoisempi tapaus. Sillä on todella hyvä ravi ja luonnostaan nopeutta, mutta samalla se on herkkä ja arka hevonen. Selkävaivat varjostivat uraa pitkään ja niiden kanssa jouduttiin olemaan tarkkoja – välillä jopa liiankin varovaisia, mutta hevosen ehdoilla mentiin. Kun selkä on ollut kunnossa, se on pystynyt näyttämään vilauksia kovasta kapasiteetistaan. Kestävyys ei ole koskaan ollut sen vahvin puoli, joten taktiikan piti olla aina kohdallaan. Hupityyppi opetti kyllä kärsivällisyyttä, mutta parhaimmillaan se oli todella hieno kilpahevonen.”

Ohjastaja Jorma

(Viekser Muistoajo – finaalivoitto)

“Se Viekser Muistoajo oli kyllä uran kohokohta – ja vielä Hupityypin kanssa. Tiesin jo lämmityksessä, että nyt hevonen tuntui poikkeuksellisen hyvältä. Ravi oli puhdasta ja se reagoi herkästi, ehkä jopa tavallista rauhallisemmin. Hupityyppi ei ollut mikään jyrä, joka kestää loputtomiin, joten ajatus oli ajaa tarkasti ja iskeä vain kerran. Kun tilaa tuli, se vastasi juuri niin kuin toivoin. Tämä voitto on minulle henkilökohtaisesti uran merkittävimpiä, koska tiesin, kuinka paljon työtä ja huolta tämän hevosen kanssa oli tehty. Hupityyppi ansaitsi sen päivän.”

Ohjastaja & hoitaja Kalle

“Hupityyppi on luonteeltaan tosi herkkä. Tallissa se on arka ja vaatii rauhallista käsittelyä, mutta kun sen luottamuksen saa, se tekee kyllä kaiken mitä pyydetään. Selkävaivojen takia hoito ja päivittäinen seuranta olivat tosi tärkeitä – pienikin muutos tuntui heti käytöksessä tai liikkeessä. Se on nopea hevonen, todella nopea, mutta sitä ei voi ajaa väkisin. Kun kaikki palaset loksahtivat kohdalleen, Hupityyppi tuntui kevyeltä ja elastiselta, ja silloin tiesi, että nyt ollaan sen parhaalla alueella.”


torstai 23. huhtikuuta 2026

Monte Prix De virtuile

 Haastattelija: Monte Prix de Virtuile -karsinnoissa nähdään useita valmennettaviasi hevosia. Aloitetaan ensimmäisestä. Triumfituuli lähtee karsintaan yllättävänä nimenä. Millaisista lähtökohdista hevonen starttaa?

Valmentaja: Triumfituuli on tosiaan monelle ehkä yllätys. Hevosella on ollut aiemmin jonkin verran jalkaongelmia, mutta viime aikoina ne eivät ole häirinneet kilpailuttamista. Hevonen on luonteeltaan omapäinen, mutta sen käytös starteissa ei ole ollut ongelma. Tämä on ennemmin kestävä kuin nopea hevonen, ja odotimme siltä sijoitusta neljän parhaan joukkoon.

Haastattelija: Karsinta ei kuitenkaan mennyt odotusten mukaan?

Valmentaja: Ei mennyt. Triumfituuli sijoittui kuudenneksi, eikä siihen voi olla tyytyväinen. Parempaan olisi pitänyt pystyä, mutta aina kilpailu ei mene niin kuin toivoisi.

Haastattelija: Toisena karsintaan lähti Hupityyppi. Millaisessa kunnossa hevonen oli?

Valmentaja: Hupityyppi ei ole viime aikoina oikein pärjännyt, ja siihen ovat vaikuttaneet selkävaivat. Se on aika kovapäinen hevonen ja saattaa tehdä radalla mitä tahtoo. Ravi on hyvä, mutta kestävyys ei ole sen vahvin puoli. Odotimme siltä sijoitusta kuuden parhaan joukkoon.

Haastattelija: Lopputulos jäi kuitenkin kauas siitä?

Valmentaja: Kyllä. Hupityyppi sijoittui kymmenenneksi ja jäi selvästi finaalipaikan ulkopuolelle. Hevonen ei oikein lähtenyt liikkeelle, ja kun se alkoi jäädä kärjen kiihdyttäessä, se reagoi laukalla. Tulos on pettymys, mutta ei sinänsä yllätys. Hevonen käy ennen seuraavaa starttia eläinlääkärin tarkastuksessa.

Haastattelija: Kolmantena karsintaan starttasi Solmun Aatu. Millaisin odotuksin sen kanssa lähdettiin kisaan?

Valmentaja: Solmun Aatu oli hyvässä kunnossa, eikä selkävaivat ole viime aikoina haitanneet menoa. Se on luonteeltaan omapäinen, joten laukkariski on aina olemassa. Tämä ei ole erityisen nopea, mutta todella kestävä hevonen. Odotimme siltä sijoitusta neljän parhaan joukkoon.

Haastattelija: Ja odotukset myös täyttyivät?

Valmentaja: Kyllä. Aatu sijoittui karsinnassa kolmanneksi ja sai finaalipaikan. Finaalissa odotimme luonnollisesti menestystä. Hevonen ei laittanut ihan kaikkea peliin karsinnassa, ja sen vuoksi kärjen kolmen välillä syntyi pieniä eroja.

Haastattelija: Miten finaali sujui?

Valmentaja: Solmun Aatu sijoittui myös finaalissa kolmanneksi, ja olemme todella tyytyväisiä tulokseen. Kärjen kolmikko juoksi saman ajan, ja kaksi parasta laukkasi, mikä haittasi välillä myös Aatun kulkua. Hevonen paransi monte-ennätystään lähes sekunnilla, mikä kertoo hyvästä vireestä.

Haastattelija: Neljäntenä karsintaan lähti Eyes of Scotland, jota pidettiin ehkä pienenä yllättäjänä. Millainen hevonen on kyseessä?

Valmentaja: Eyes of Scotland on todella hyvä hevonen, vaikka viime startti menikin täysin pieleen. Sillä ei ole koskaan ollut terveysmurheita, ja luonteeltaan se on miellyttävä. Ravi on hyvä, ja se on sekä nopea että kestävä. Odotimme siltä sijoitusta kuuden parhaan joukkoon.

Haastattelija: Karsinnan tulos oli kuitenkin yhdeksäs sija.

Valmentaja: Kyllä, ja se oli pieni pettymys. Hevosessa itsessään ei ole moitittavaa, mutta tällä kertaa suoritus ei riittänyt odotettuun lopputulokseen.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2026

Haastattelu Money Maker Memorialin jälkeen

 Toimittaja: Money Maker Memorial jäi teiltä tänä vuonna voittamatta, tunnelmat vaikuttavat  kaksijakoisilta. Aloitetaan Chevalier Shintillantista – miten sen suoritus meni?

Valmentaja: Chevalier Shintillant ei tällä kertaa odotetusti yltänyt finaaliin. Se kuitenkin petrasi viime starteistaan hieman, ja se on meille selvästi positiivinen asia. Vaikka jäimmekin kärjestä selvästi, suunta on oikea. Tällä hetkellä emme ole vielä päättäneet, missä kilpaillaan seuraavaksi.


Toimittaja: Velvet Sylvester sen sijaan jatkoi vahvaa virettään karsinnassa?

Valmentaja: Kyllä, Velvet Sylvester jatkoi juuri niin tasaisen vahvassa kunnossa kuin on totuttu näkemään. Se nappasi karsinnasta viimeisen tarjolla olleen finaalipaikan, ja siihen suoritukseen voi olla todella tyytyväinen.


Toimittaja: Eazellen karsinta ei sujunut suunnitelmien mukaan. Mitä lähdössä tapahtui?

Valmentaja: Eazelle oli jo ennen lähtöä turhan kuuma ja pelleili. Lähtö ratkesi oikeastaan heti laukkaan, kun vierellä ollut hevonen laukkasi, ja Eazelle reagoi siihen. Siihen hölmöilyyn kului ihan hirveästi energiaa, eikä tällä kertaa ollut mitään mahdollisuuksia parempaan sijoitukseen. Tämä on tietenkin pettymys, mutta mennyttä ei voi muuttaa. Myöskään sen osalta emme ole vielä päättäneet seuraavaa starttia.


Toimittaja: Finaalissa Velvet Sylvester sijoittui kolmanneksi. Millä fiiliksillä tämä tulos otetaan vastaan?

Valmentaja: Velvet Sylvester oli finaalissa kolmas, ja voittaja meni kyllä omia menojaan. Kakkossija oli vielä tarjolla, mutta ihan siihen asti puristus ei tällä kertaa riittänyt. Täytyy silti sanoa, että kolmas sija tuntuu meille melkein voitolta, koska viime vuosina tässä Money Maker Memorial -kilpailussa ei ole menestystä tullut lainkaan.


Toimittaja: Katse on jo tulevassa?

Valmentaja: Kyllä. Haaveena olisi ajaa Velvet Sylvesterillä omalla radalla kuun lopussa isommasta rahasta. Katsotaan rauhassa, miten palaset loksahtavat kohdalleen.

torstai 9. huhtikuuta 2026

K. Taistelutahtoinen siirtyy siitokseen

Hevosen lähimmät ihmiset kertoo hevosesta. 

Valmentaja & ohjastaja Jani

“Tämä hevonen opetti kyllä kärsivällisyyttä. Selkävaivat rajoittivat tekemistä läpi uran, ja kaikkea potentiaalia ei koskaan päästy ottamaan ulos niin kuin olisi haluttu. Mutta kun ravi pysyi kasassa, se oli todella kaunista katsottavaa – ehkä yksi parhaista raviliikkeistä mitä itselläni on ollut käsissä.”

“Luonne oli omapäinen, ei mikään helppo tyyppi, ja se vaati omanlaisensa lähestymistavan. Nopeus ja kestävyys eivät olleet sen vahvimmat aseet, mutta oikeanlaisessa lähdössä ja oikealla tuulella se pystyi kyllä tekemään tulosta.”

“Siitokseen siirtyminen tuntuu nyt oikealta ratkaisulta. Toivon, että se periyttää erityisesti ravinsa ja persoonallisuutensa – tämä ei ole massatuotantotyyppi, vaan hevonen, jolla on leimaa.”

Ohjastaja Kari

“Tämä oli hevonen, jonka kanssa ei voinut vain mennä ja ajaa. Se piti lukea joka startissa erikseen. Kun yhteistyö toimi, ravi kantoi pitkälle ja tuntuma oli todella hyvä.”

“Selkäongelmat näkyivät ajoittain, ja se vaikutti suoraan kestävyyteen. Ei tämä ollut jyrääjä, joka painaa läpi porukan, vaan hevonen, joka vaati tarkan juoksun.”

“Omapäisyys toi omat haasteensa, mutta toisaalta se teki tästä hevosesta persoonan. Siitoskäytössä uskon sen olevan mielenkiintoinen, kunhan pariksi valitaan kestävä ja vahva ori.” 

Ohjastaja & hoitaja Jorma

“Hoitajan näkökulmasta tämä oli herkkä hevonen, erityisesti selän kanssa piti olla tarkkana. Kun arki oli kunnossa ja hevonen tuntui hyvältä, se näkyi heti tekemisessä.”

“Luonne oli vahva – se kertoi kyllä mielipiteensä. Mutta kun luottamus oli kohdallaan, se antoi paljon takaisin. Ravi oli aina sen paras ominaisuus, todella puhdas ja luonnollinen.”

“Siitokseen siirtyminen on mielestäni hieno jatko tälle uralle. Tämä hevonen ansaitsee mahdollisuuden jatkaa sukulinjaansa, ja toivon, että sen parhaat ominaisuudet näkyvät tulevissa varsoissa.”

keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Money Maker Memorial karsinta finaalin spekulaatiota

Haastattelija: Mitä odotatte Chevalier Schintillantilta Money Maker Memorialin karsinnassa?

Valmentaja: Rehellisesti sanottuna odotukset ovat tällä hetkellä melko maltilliset. Hevosella on ollut viime aikoina tavallista enemmän selkä- ja jalkaongelmia, ja kyllä se on näkynyt myös viime starteissa. Emme ole päässeet ajamaan ehjiä, sellaisia suorituksia kuin mihin hevonen terveenä pystyisi.

Haastattelija: Kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla?

Valmentaja: Ei ole. Tämä on oletettavasti Chevalier Schintillantin viimeinen kilpailukausi, ja harmillisesti alku on ollut vaikea. Kausi ei ole lähtenyt lainkaan toivotulla tavalla käyntiin, ja siksi olemme joutuneet tarkistamaan tavoitteita realistisemmiksi.

Haastattelija: Mitä pidätte onnistumisena tässä karsinnassa?

Valmentaja: Tällä hetkellä tärkeintä olisi saada ehjä startti ilman uusia murheita. Finaalipaikka lienee tässä kunnossa enemmänkin unelma kuin todellinen tavoite. Jos pääsemme maaliin asti ja hevonen tuntuu hyvältä kilpailun jälkeen, se on jo askel oikeaan suuntaan.

Haastattelija: Entä jos katsotaan hevosen parasta puolta?

Valmentaja: Terveempänä ollessaan tämä on nopea ja kestävä hevonen, sellainen joka parhaimmillaan jyräisi muut alleen. Valitettavasti nyt tilanne on toinen, ja realistisesti arvioiden löydämme itsemme tulosluettelon häntäpäästä. Mutta raviurheilussa kaikki lähtee terveydestä – ja sen eteen teemme nyt töitä.

Haastattelija: Eli nöyrin mielin mukaan?

Valmentaja: Juuri niin. Lähdemme mukaan nöyrinä, hevosta kuunnellen ja toivoen, että se saisi vielä edes yhden ehjän startin Money Maker Memorial -karsinnassa.

-

Haastattelija: Mitä odotatte Velvet Sylvesteriltä Money Maker Memorialin karsinnassa?

Valmentaja: Odotamme ihan asiallista suoritusta. Hevosella on ollut jalkavaivoja, ja ne tulivat esiin myös NDM-kilpailusarjassa, jossa matka käytännössä siihen päättyi. Sen jälkeen olemme keskittyneet kuntoutukseen ja hevosen kuuntelemiseen.

Haastattelija: Millaisessa kunnossa hevonen nyt on?

Valmentaja: Tilanne on parempi, vaikka emme tietenkään voi sanoa kaiken olevan täydellistä. Velvet Sylvester on luonteeltaan nopea ja kestävä menijä, ja kun askel rullaa puhtaasti, se pystyy tekemään vahvan juoksun.

Haastattelija: Millaiset ovat odotukset karsintaan?

Valmentaja: Olemme varovaisen luottavaisia. Uskomme, että hevonen pystyy sijoittumaan viiden parhaan joukkoon karsinnassa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja startti saadaan ajettua ehjänä.

Haastattelija: Eli realistinen mutta positiivinen lähestymistapa?

Valmentaja: Juuri niin. Lähdemme luottamaan hevosen peruskapasiteettiin ja siihen, että se pystyy näyttämään osaamistaan Money Maker Memorial -karsinnassa.

-

Haastattelija: Mitä odotatte Eazellelta Money Maker Memorialin karsinnassa?

Valmentaja: Eazelle on ollut jo pitkään hyvin tasaisessa kunnossa, eikä sen osalta ole tapahtunut suuria muutoksia suuntaan tai toiseen. Se antaa meille hyvän lähtökohdan tähän karsintaan.

Haastattelija: Millainen hevonen Eazelle on ominaisuuksiltaan?

Valmentaja: Se on luonteeltaan nopea ja kestävä hevonen, joka pystyy tekemään oman juoksunsa paikasta riippumatta. Kun vauhti pysyy sopivana, se jaksaa kyllä painaa loppuun asti.

Haastattelija: Millaiset ovat realistiset odotukset karsintaan?

Valmentaja: Uskomme, että Eazellella on kaikki mahdollisuudet sijoittua kuuden parhaan joukkoon. Jos juoksu onnistuu ja palaset loksahtavat kohdalleen, finaalipaikka ei olisi meille mikään suuri yllätys.

Haastattelija: Eli luottavaisin mielin mukaan?

Valmentaja: Kyllä, lähdemme luottavaisina mutta jalat maassa. Hevonen on tehnyt tasaisen varmaa työtä, ja nyt katsotaan, mihin se riittää Money Maker Memorial -karsinnassa.

-

Haastattelija: Mitä odotatte Scottish Creamilta Money Maker Memorial -lähdön karsinnassa?

Valmentaja: Lähdetään ihan realiteettien kautta. Scottish Cream on tässä kohtaa meidän ensimmäinen varhevonen, eikä mukaan pääsy ole ollenkaan varmaa. Jo se, että pääsisimme lähtöön mukaan, olisi pieni voitto sinänsä.

Haastattelija: Entä jos paikka karsinnassa aukeaa?

Valmentaja: Silloin odotukset ovat hyvin maltilliset. Oletettavasti löytyisimme tuloslistan häntäpäästä. Hevonen on kilpaillut viime aikoina aika lailla ylisarjoissa, eikä menestystä ole sen vuoksi tullut.

Haastattelija: Millaisena näette hevosen tämänhetkisen suorituskyvyn?

Valmentaja: Scottish Cream ei ole erityisen nopea eikä myöskään kovin kestävä, joten tämän tasoisessa seurassa tehtävä on kova. Tärkeintä meille olisi saada ehjä ja siisti juoksu, jossa hevonen tekee parhaansa omalla tasollaan.

Haastattelija: Eli sijoitukset eivät ole pääasia?

Valmentaja: Juuri näin. Tässä kohtaa lähdetään hakemaan kokemusta ja starttirutiinia. Jos hevonen tulee maaliin asiallisesti ja saa hyvän tuntuman kovaan lähtöön, olemme tyytyväisiä, vaikka sijoitus jäisi vaatimattomaksi.

-

Haastattelija: Mitä odotatte Highland Ladylta Money Maker Memorial -lähdön karsinnassa?

Valmentaja: Highland Lady on tasaisen varma suorittaja, ja jos pääsemme mukaan karsintaan, lähdemme hakemaan sijoitusta kuuden parhaan joukosta. Se on realistinen ja perusteltu tavoite tämän hevosen kohdalla.

Haastattelija: Entä finaalipaikka – onko se täysin pois suljettu?

Valmentaja: Ei missään nimessä. Finaalipaikka ei olisi suuri yllätys, jos kaikki loksahtaa kohdalleen ja juoksu onnistuu. Hevonen tekee yleensä varmaa työtä startista toiseen, mikä on tämän tason lähdöissä iso etu.

Haastattelija: Mukaan pääsy ei kuitenkaan ole varmaa?

Valmentaja: Näin on. On hyvä muistaa, että Highland Lady on meille vasta toinen varhevonen, eli mukaan pääsystä karsintaan ei ole mitään takeita. Katsotaan ensin, aukeaako paikka, ja sen jälkeen asetetaan lopulliset odotukset.

Haastattelija: Millä mielellä siis lähdette tähän kokonaisuuteen?

Valmentaja: Maltillisen luottavaisesti mutta jalat maassa. Jos pääsemme mukaan Money Maker Memorial -karsintaan, meillä on hevonen, joka pystyy taistelemaan hyvistä sijoista, mutta ensin pitää saada startti alle.

-

Haastattelija: Mitä odotatte Silver Eaglelta Money Maker Memorial -lähdön karsinnassa?

Valmentaja: Silver Eagle on tässä kohtaa meidän kolmas varhevonen, joten mukaan pääsy ei ole itsestäänselvyys. Jos paikka kuitenkin aukeaa, odotukset ovat selkeät ja varsin kovat.

Haastattelija: Millaiset odotukset tarkalleen?

Valmentaja: Silver Eagle on nopea ja kestävä hevonen, ja jos pääsemme karsintaan mukaan, odotamme sen saavuttavan finaalipaikan. Tämän hevosen kapasiteetilla muut sijat olisivat meille selkeä pettymys.

Haastattelija: Eli luotto hevoseen on vahva?

Valmentaja: Ehdottomasti. Kyvyt riittävät tämän tason lähtöihin, ja jos juoksu onnistuu normaalisti, Silver Eaglen pitäisi pystyä lunastamaan paikkansa finaalissa. Toki ensin pitää päästä mukaan koko kilpailuun.

Haastattelija: Millä mielellä siis seuraatte varatilannetta?

Valmentaja: Odottavalla mutta luottavaisella. Jos kutsu käy Money Maker Memorial -karsintaan, silloin lähdetään ajamaan selkeästi finaalipaikkaa silmällä pitäen.

-

Haastattelija: Mitä odotatte Hero’s Hoofbeatilta Money Maker Memorial -lähdön karsinnassa?

Valmentaja: Täytyy lähteä liikkeelle siitä, että Hero’s Hoofbeat on meille neljäs varhevonen, eli mukaan pääsy ei ole tämänkään kohdalla varmaa. Katsotaan ensin, aukeaako paikka karsintaan.

Haastattelija: Entä jos starttioikeus kuitenkin tulee?

Valmentaja: Silloin odotukset ovat varsin positiiviset. Kyseessä on nopea ja kestävä hevonen, ja jos kaikki menee normaalisti, lähdemme siitä, että kuuden parhaan joukkoon pitäisi olla täysin realistinen tavoite.

Haastattelija: Onko finaalipaikka mahdollinen?

Valmentaja: Kyllä, finaalipaikka ei yllättäisi lainkaan. Hevosella on ominaisuudet, joilla se pystyy pärjäämään tämän tason lähdöissä, kunhan juoksu onnistuu ja pääsemme mukaan koko kilpailuun.

Haastattelija: Millä mielellä kokonaisuutta siis seurataan?

Valmentaja: Maltillisen luottavaisesti. Jos pääsemme mukaan Money Maker Memorial -karsintaan, meillä on hevonen, jolla on täydet mahdollisuudet olla mukana jatkossa.

-

Haastattelija: Mitä odotatte Grand Performancelta Money Maker Memorial -lähdön karsinnassa?

Valmentaja: Täytyy muistaa, että Grand Performance on viides varamme, eikä mukaan pääsy ole itsestäänselvyys. Hevonen ei ole viime aikoina oikein pärjännyt, joten odotukset on syytä pitää realistisina.

Haastattelija: Entä jos paikka karsinnassa aukeaa?

Valmentaja: Silloin lähdemme siitä, että hevonen sijoittuu kuuden parhaan joukkoon. Grand Performance on kestävä hevonen, mikä antaa hyvän pohjan sijoittumiselle, mutta nopeus ei ole sen vahvuus.

Haastattelija: Onko finaalipaikka realistinen tavoite?

Valmentaja: Finaalipaikka olisi meille enemmänkin yllätys. Tärkeintä on, että hevonen saa hyvän juoksun ja sijoittuu tasaisesti, ottaen huomioon sen tämänhetkisen tason.

Haastattelija: Miten siis seuraatte karsintaa?

Valmentaja: Maltillisin odotuksin mutta toiveikkaasti. Jos pääsemme mukaan Money Maker Memorial -karsintaan, on tavoitteena saada Grand Performance radalle parhaimmillaan, vaikka finaali jäisikin välistä. 

Haastattelija: Mitä odotatte Eyes of Scotlandilta Money Maker Memorial -lähdön karsinnassa?

Valmentaja: Täytyy muistaa, että Eyes of Scotland on kuudes varamme, joten mukaan pääsy ei ole itsestäänselvyys. Hevonen on kuitenkin viime starteissaan tehnyt tasaisia juoksuja, mikä antaa meille luottamusta sen suorituksiin.

Haastattelija: Entä odotukset, jos paikka karsinnassa aukeaa?

Valmentaja: Odotamme, että Eyes of Scotland sijoittuisi kuuden parhaan joukkoon. Hevonen on nopea ja kestävä, ja sen ominaisuudet riittävät hyvin tälle tasolle.

Haastattelija: Onko finaalipaikka realistinen tavoite?

Valmentaja: Kyllä, finaalipaikkakaan ei olisi mikään yllätys. Hevonen pystyy kulkemaan tasaisesti ja suorittamaan hyvin kovassa seurassa, joten mahdollisuudet jatkoon ovat olemassa.

Haastattelija: Millä mielellä siis seuraatte karsintaa?

Valmentaja: Maltillisen luottavaisella otteella. Jos pääsemme mukaan Money Maker Memorial -karsintaan, Eyes of Scotland pystyy näyttämään parhaansa ja taistelemaan sijoituksista.