Kauhunkosketus siirtyy siitokseen. Sen tärkeimmät ihmiset kertoo nyt hevosesta.
Ohjastaja–valmentaja Jani
Miltä tuntuu päättää kilpaura tähän?
– Kyllähän tämä haikealta tuntuu. Hevonen on ollut meille iso projekti ja samalla valtava persoona. Tiesimme koko ajan, että kapasiteetti riittää todella kovalle tasolle. Sillä oli poikkeuksellisen lennokas ja puhdas ravi – sellaista ei joka päivä pääse ajamaan.
Millainen hevonen se oli arjessa?
– Temperamenttia riitti. Se oli arka ja reagoi herkästi kaikkeen uuteen. Joskus piti käyttää enemmän aikaa henkiseen puoleen kuin fyysiseen. Mutta kun sen luottamuksen voitti, se antoi kyllä kaikkensa.
Jalka- ja selkävaivat vaikuttivat uraan?
– Vaikuttivat paljonkin. Nopeus oli sen suurin ase, mutta kestävyys ei ollut samalla tasolla, ja kun siihen yhdistyi jalka- ja selkäongelmia, niin emme halunneet riskeerata liikaa. Se oli parhaimmillaan terävissä sprinteissä, kun sai tulla omaa vauhtiaan. Nyt siitokseen siirtyminen on hevoselle oikea ratkaisu.
Ohjastaja Kari
Millainen ajettava hevonen se oli kilpailutilanteessa?
– Se oli todella nopea startista. Kun ravi pysyi kasassa, niin se lähti kuin tykinkuula. Sellainen luonnonlahjakkuus nopeudessa. Mutta samalla se oli herkkä – jos tuli häiriöitä tai selkä vähän jumitti, niin suoritus kärsi heti.
Mikä jäi parhaiten mieleen?
– Ne hetket, kun kaikki loksahti kohdalleen. Silloin tiesi jo ensimmäisissä askeleissa, että nyt mennään kovaa. Se ei ehkä ollut maraton-tyyppi, mutta mailin matkalla se pystyi tekemään ratkaisuja hetkessä.
Mitä odotat siitosuralta?
– Toivon, että se periyttää sen ravin ja nopeuden. Jos jälkeläiset saavat sen liikkeen ja hieman enemmän kestävyyttä, niin niistä voi tulla todella mielenkiintoisia.
Hoitaja–ohjastaja Emilia
Olet ollut hevosen kanssa arjessa eniten. Millainen se oli tallissa?
– Se oli arka, mutta samalla äärimmäisen viisas. Kaikki piti tehdä rauhassa ja samalla tavalla joka päivä. Jos rutiini muuttui, se huomasi sen heti. Mutta kun sen kanssa työskenteli kärsivällisesti, siitä tuli todella läheinen.
Miten vaivat näkyivät arjessa?
– Selkä reagoi helposti, ja jalat piti hoitaa huolella. Huolto oli jatkuvaa: kylmäykset, hieronnat, tarkka seuranta. Se ei koskaan ollut ”helppo projekti”, mutta se opetti meille paljon.
Millaisin mielin siitokseen?
– Hyvin mielin. Se on ansainnut nyt rauhallisemman vaiheen. Uskon, että sen herkkyys ja nopeus voivat siirtyä jälkeläisille hyvällä tavalla. Se ei ehkä ollut kestävin kilparatsu, mutta lahjakkuutta sillä oli valtavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti