maanantai 24. lokakuuta 2022

Montemestaruuksien Etkot

 K. Kukka Punkkari

Tämä on tehnyt viimekaudella elämänsä kauden. Tämä on aina ollut jotenkin myöhäinen kehitykseltään ja nyt se näyttää löytäneensä itsensä nyt vanhempana orina. Nuoruuden turhat säikkymisetkin näyttää jääneet taakse ja hevonen on tasaisenvarmoja esityksiä tehnyt viime ajat. Hevonen ei ole nopea eikä kovin kestäväkään mutta juoksupäätä siltä on aina löytynyt ja sillä se puskee menemään. Jos tuurit on kohdallaan pitäisi finaalipaikan olla tälle maksimi. Finaaleista puhutaan sitten jos ne eteen tulee. 

K. Ihmemies

Hevonen on siinä samassa tasaisen varmassa kunnossa missä se on liki koko uransa ollut. Tällä on suurkilpailu kokemusta päässyt kertymään ja pääsääntöisesti olemme ollut tähän aina tyytyväisiä isompien lähtöjen jälkeen. Tälle sopisi hyvin jos saisi tulla jonkun selässä ja vasta lopussa kokeilla mihin kiri kantaa kun on enemmän kestävyys kuin vauhtijuoksija. Jos alusta saakka pitää kovaa tulla niin sitten tällä ei ole kyllä mahdollisuuksia. Onnistuneen juoksun päätteeksi tällä pitäisi finaalipaikka olla saavutettuna. 

K. Viileä 

Tämäkin hevonen on siinä kunnossa missä se on oikeastaan aina ollut. tällä on suurkilpailukokemusta vaikka muille jakaa ja pääsääntöisesti se on aina niissä mennyt ennakko odotusten mukaan. tämä tarvitsee selkäjuoksun ja sopivan matkavauhdin kun tämä ei ole oikein kestävä tai nopeakaan. Pahinta on jos mennään aivan nolla nollaa tai tämä saa rankan reissun. Hyvällä juoksun kululla tällä pitää finaalipaikka saavuttaa ja jos se saadaan niin finaalia spekuloidaan myöhemmin. 

K. Success

Tämäkin treenaa hyvin vaikka tulostaulu on aivan sekasalaattia ja se ei oikeaa kuntoa ehkä tamman tämän hetkisestä kunnosta anna. Hevosella on nuoruusvuosiltaan paljon kokemusta isommista lähdöistä ja se on ne pääsääntöisesti suorittanut ennakko odotusten mukaan. Tamma hyötyisi siitä että vasta lopussa mentäisiin kovaa jolloin tämä olisi vahvoilla. Jos koko matka mennään kovaa niin sitten me ollaan varmuudella häntäpäässä koska ei tämä kestävyysjuoksija ole. Tammalla yritetään ehjää ja hyvää starttia ajaa. Finaalipaikka olisi bonus mutta tavoite on puolenvälinpaikkeilla ja ehjä reissu. 

K. Charmeleon 

Hevonen on siinä kunnossa missä se on oikeastaan aina ollut. Tälle suurin ongelma on aina ollut sen oma päänsisältö joka sitä estää pärjäämästä. Sillä on jonkun verran ajettu isompia lähtöjä ja ne on mennyt vfifty fifty ollakko tyytyväinen vai ei niissä nähtyihin suorituksiin. Odotetaan että tämä puolenvälin paikkeille tulevaksi ja jos sitä paremmin menee niin se on plussaa. Tämähän on nopea ja kestävä hevonen kaikki riippuu aina ja vain hevosesta itsestään. 

Instagram Gentleman 

Tämä on nyt antanut merkkejä nousukunnosta. Kotona se treenaa tavalla jolla se on aina treenannut. Vanhana tämä on kilpailemisen aloittanut ongelmiensa vuoksi ja käy helposti kuumana kilpailutilanteissa mutta harvemmin laukkaa itsensä pihalle, häipyy radalta tai jättää leikin kesken. Ori on nopea ja kestävä. Ikähän tällä rupeaa varmaan näkymän siinä että kireistä puuttuu se hurjin terä mikä tällä nuorena oli. Tasainen juoksu jossa ei juurikaan ole temmon vaihteluita olisi tälle paras vaihtoehto. Tältä odotetaan lähtökohtaisesti ehjää juoksua ja maalissa katsotaan mihin se riittää. Jos on matkassa ollut tuuria voi se saada finaalipaikankin jonka sijoitusmahdollisuuksia pohditaan sitten jos se on ajankotaista. 


Derbyn Tammasuosikin etkot

 K. Silver M.C 

Hevonen on nousujohteisessa kunnossa ja kaikki on treenatessa mennyt hyvin. tammalla olisi ollut kapasiteettia kokeilla enemmänkin isoissa lähdöissä mutta aina on ollut jotain estettä että ei ole päästy osallistumaan niihin. Kerran tällä tosin on ajettu isommassa lähdössä kilpaa ja se meni hyvin. Tamma on nopea mutta kestävyydestä puuttuu ja kun väsy iskee niin ravi hajoaa sitten voi olla tarjolla jopa kirjaimia tauluun. Jos kaikki menee hyvin niin kyllä tämän pitää olla kuuden parhaan joukossa. 

K Pomon Sanna 

Hevosen kuntohuippu ei taida olla nyt kylmillä keleillä. Tälläkään ei ole isommista kilpailuista kokemusta mikä tuo tietysti kysymysmerkkejä mukaan varsinkin kun tuo varta vasten tätä lähtöä silmällä pitäen ajettu isompi lähtö ei mennyt ihan niin kuin piti ja sen jälkeen meno ei maittanut edes tavan startissakaan. Tamma on todella huonoravinen ollut aina ja radan kunto vaikuttaa tämän tekemiseen paljon. Toivomme siistiä selkäjuoksua kuivalla syysradalla jolloin sijoitus voi hyvinkin olla puolenväin paikkeilla. 


tiistai 24. toukokuuta 2022

NDM Fantacy Mile ja NDM Elite Trot etkot

 NDM Fantacy milessa hevosillamme on lähtöradat neljä ja 12. 

Radalta neljä Eve Invasion lähtee lujaa tuolta paikalta varmasti lujaa ja on täyin arvoitus minne saakka se siitä riittää. Voittoon emme usko mutta kyllä tämän mielestämme pitäisi tästä saada jatkopaikka Sprint Testiin. Jos paikka ei kuitenkaan irtoa niin tällä yritetään ilmoittaa Sprint Testin avoimille paikoille tai Chance 1 serieen. 

Radalta 12 Starttaava K. Holiday B on tiukan paikan edessä ja voi olla utopiaa toivoa tältä jatkopaikkaa. Oletettavasti tällä on Fantacy Milen jälkeen edessä Sprint Testin avoimet paikat tai Change Series 1. 


NDM Elite Trotissa hevosillamme on lähtöradat nelja 12. 

Radalta neljä starttaava Bos Grunniens lähtee kovaa liikkeelle mutta laukka vaara on olemssa. Yhtään ei pysty sanoa kauan tämä jaksaa kärkihevosten mukana roikkua. Kuuden parhaan joukkoon tällä mielestäni pitää tulla mutta kolmen parhaan joukkoon pitäisi tulla. Jos ja kun jatkopaikka ei tälle irtoa niin seuraavaksi kokeillaan Chance I tai II seriestä ja katsotaan että miten niissä menee. 

K. Very cute ei ole parhaassa iskussaan ollut näissä viime starteissaan ja tämä on varmasti liian kova startti tälle. Jos tämä nyt ei hullun tuurilla sijoitu kolmen parhaan joukkoon ja saa sieltä jatkopaikkaa niin tämä jää hevosen viimeiseksi kilpailuksi tämän uralla näillänäkymillä. 

perjantai 20. toukokuuta 2022

Esittelyssä NDM osalistuja M.C. Silver

 M.C Siler tuli meille nelivuotiaan huutokaupasta ja sitä ei nelivuotiaana vielä keritty kilpailuttamaan ja ura pääsikin tästä syystä alkamaan vähän myöhemmin. Kausi alkoi tasaisilla esityksillä jotka ei ehkä vakuuttaneet mutta kauden lopussa suunnattin divarikarsintaan ja sieltä tuli uran ensimmäinen voitto. Finaaleissa sijoitus oli neljäs. 

6v kaudella ori aloitti lupaavasti ja koska rahaa tuli tavallisistakin lähdöistä ei oria nähty aiheelliseksi rasittaa isoillakilpailuilla. Hurjasta paljintoraha saaliista huoimatta kaudelta jäi voitto saamatta. 

7v kausi sujui tasaisesla tavalla pienempiä lähtöjä kiertäessä. 

8v kausi alkoi divarikasrinnalla josta tuli toinen sija ja finaalissa tuli sija 9. Koska orin sisällä tuntui taas virtaa piisaavan lähdettiin kokeilemaan kauden lopuksikin vielä divareissa pärjäämistä. Karsinnasta tuli sija 4 ja finaalista sija 2


Vanhempana kilpailemisen aloittaneille hevosille ei tahtdo olla isojakilpailuja ja kun tällä tuntuu asenne olevan isoja kilpailuja kohtaan kunnossa niin NDM tuntuu ajatuksna tälle oikein sopivalta vaihtoehdolta. 

suurkilpailujen karsinnoissa sijoittuminen. Karsintaojen keskiarvo on 2,3

1: 1

2: 1

3:

4: 1


Suurkilpailuiden ja suorissa finaaleissa sijoittuminen. Suorissa suurkilpailuissa ja suurkilpailu finaaleisa sijoittumisten keskisarvo on 5,3

1:

2: 1

3:

4:

5: 1

6:

7:

8:

9: 1

tiistai 17. toukokuuta 2022

NDM katsaus

 Täällä näet hevoset jotka olemme kohdanneet NDM osakilpailuissa. Sekä voitot ja tappiot niitä vastaan

Tappiot meille= olemme sijoittuneet kyseisen hevosen taakse

Voitot meille= olemme sijoittuneet kyseisen hevosen edelle

Spicy Ach Tappiot meille 3. Voitot meille 0. 

Texas Boost. Tappiot meille: 3 Voitot meille 0

Goldie Snilli Tappiot meille 3. Voitot meille 0. 

Rjazan Who is it Tappio meille 2. Voitot meille 3. 

Amplified Ach Tappio meille 2 Voitot meille 2. 

Rjazan Aubree Tappiot meille 2 Voitot meille 3

Echo Burn. Tappio meille 2. Voitot meille 1 

Marmor Burn Tappiot meille 2 Voitot meille 1

Rjazan Aubree Tappiot meille 2 Voitot meille 2

4. Tinsel Tassels Tappiot meille 2. Voitot meille 1. 

Entity Ach Tappiot meille 2. Voitot meille 1.

Bia Ach. Tappiot meille: 2 Voitot meille 1

Oona Ideal Tappiot meille 2. Voitot meille 1. 

Cherry Bomb Tappiot meille 2. Voitot meille 0.

Rjazan D`Debora Tappiot meille 2. Voitot meille 0. 

Ruby Red Snilli Tappiot meille 1. Voitot meille 4.

Terrotist Arz. Tappiot meille 1. Voitot meille 4. 

Millionaire RC. Tappiot meille: 1 Voitot meille 3

Vincenzo. Tappiot meille 1. Voitot meille 1.

Whoosh Maclily Tappiot meille 1. voitot meille 1. 

Marvel Pomp Tappiot meille 1 Voitot meille 1

Monarch Maclily Tappiot meille 1 voitot meille 2

Xerxes d´Quirius Tappiot meille 1. Voitot meille 1.

French Artist Tappiot meille 1. Voitot meille 1.   

Marchmallow Magic Tappiot meille 1. Voitot meille 1

Emmas´s Emely Tappiot meille 1 Voitot meille 1.

Fancy A million Tappiot meille 1 Voitot meille 1 

Juggler Tappiot meille 1. Voitot meille 2. 

Xerxe´s D estrees Tappitot melle 1. Voitot meille 1. 

Amour Amber Tappiot meille 1. Voitot meille 1. 

Rjazan That´s Amore Tappiot meille 1. Voitot meille 0. 

Flying Whisper Gue Tappiot meille 1. Voitot meille 0 

Killed by Death Tappiot meille 1. Voitot meille 0

Expensive Salazar Tappiot meille 1. Voitot meille 0

Radical Number 23 Tappiot meille 1 voitot meille 0. 

Blue time Snilli Tappiot meille 1. Voitot meille 0

Rjazan Carambola Tappiot meille 1. Voitot meille 0. 

Little Risky Pomp Tappiot meille 1. Voitot meille 0. 

Mishmash Burn Tappiot meille 1. Voitot meille 0. 

Hawkeye JN Tappiot meille 1. Voitot meille 0. 

Mattson Carota Tappiot meille 1. Voitot meille 0. 

Memento Tappiot meille 1. Voitot meille 0. 

Rjazan Nyx Tappiot meille 1. Voitot meille 0. 

Paranormal Love Tappiot meille 1. Voitot meille 0

Geographic Tappio meille 0. Voitot meille 2.

Loveya Burn Tappiot meille 0. Voitot meille 2.

Aussie Legend Tappiot meille 0. Voitot meille 2.   

Her Excellency Maclily Tappiot meille 0. Voitot meille 2. 

Speedway Star. Tappiot meille 0. Voitot meille 2

Rjazan Bumblebee Tappiot meille 0 Voitot meille 1 

Hypnotic Ginger Tappiot meille 0 Voitot meille 1. 

Etched Ach Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Rock Me Ach Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Boomerang Bullet Rc Tappiot meille 0. voitot meille 1. 

Pretty Different RC Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Briliant Blue Maclily Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Cheries Rus. Tappiot meille 0. Voitot meille 1

Quickgoldwins RC Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Her Exellency MacLily Tppiot meille 0. Voitot meille 1.

Radical Game Over Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Vincenzo Tappiot meille 0. Voitot meille 1

Rjazn Pardon My French Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Lorem Ipsum Bug Tappiot meille 0. Voitot meille 1 

Quickgoldwins RC Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Enforcer Ach Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 

Etched Ach Tappiot meille 0. Voitot meille 1. 




NDM Silwer Dollar Race ja Finn Mare S

 No nämä NDM Osakilpailut ei menneett ihan putkeen. Aloitetaan Silwer Dollar Racesta 

K. Very Cute sijoittui pussijuoksun päätteeksi sijalle 11. Tamma ei ole parhaassa iskussa eikä juoksun kulku suosinut mutta tämä sijoitus on kaikesta huolimatta pettymys. Tamma on ilmoitettu seuraavaan NDM lähtöön ja toivomme mukaanpääsyä sekä parempia tuureja sekä tammalta parempaa motivaatiota. 

Katsotaan sitten meidät ohittaneiden hevosten tautsota tässä lähdössä. 

Rjazan That´s Amore voitti Hieno ori jolla yli 150 000v€ tienattua rahaa. Tälaiselle häviäminen noin 70 000v€ hävinneellä ei ole häpeä. 

Flying Whisper Gue on mielettömän hieno 12v ikäinen ori jolla on hirvittävä kokemus suurkilpailuista ja yli 180 000v€ rahaa tienattuna. Tällaiselle hevoselle häviäinen ei ole häpeä. 

Rjazan Who Is It joka itseasiassa kohattiin meidän tallin hevosella Dancing Milessa. 9v ori jolla suurkilpailuista ei hirvittävää kokemusta ole ja rahaakin satatonnia tienattuna. Tätä olisi pitänyt pystyä haastamaan mutta aina ei käy niinkuin toivotaan. Toivottavasti jatkossa kohtaamme näissä NDM lähdöissä. En halua mollata ketään ja kaikki näihin lähtöihin osallistuvat on paikkansa näissä anasinneet ja ovat pirun hienoja. 

Killed By Death noin 70 000v€ saanut ori jolta ei hirvittäävää suurkilpailu menestystä löydy. Toivomme kohtaavamme tämänkin jatkossa sillä tätä meillä pitäisi olla mahdollisuus haastaa jos juoksun kulku suo. Edelleenkään en halua mollata ketään ja kaikki näissä NDM lähdöissä kilpaleva hevonen on paikkansa niissä ansainnut ja ovat pirun hienoja. 

Vincenzo on tallimme hevosen toimesta jo kerran kohdettu Chrystal Milessa. Tältäkään ei hirvittävää suurkilpailu menestystä löydy ja voittosummakin on vain 10 000v€ suurempi kuin meillä. Tätäkin olisi pitänyt pystynyt haastamaan. Toivomme että kohtaamme näissä lähdöissä uudelleen. En halua mollata ketään ja jokainen NDM osallistuva hevnen on näissä lähdöissä paikkansa ansainnut ja ovat pirun hienoja. 

Expencive Salazar sivuja en löytänyt .

Marwel Pomp Tältä taisi jatkopaikka mennä laukkaan. Hevosellahan on kokemusta aikaisemmilta vuosilta jopa tästä NDM lähdöstä. Toivomme että kohtaamme tämän NDM konkarin myös jatkossa näissä lähdöissä. 

Monarch Maclily on urallaan yli 200 000v€ tienannut ori jolle häviäminen ei ole häpeä. Tälläkin taisi jatkopaikka pilaantua laukkaan ja toivomme vilpittömästi kaikkea hyvää hienole hevoselle jatkossa 

Amplified Ach on jo kerran kohdattu tallimme hevosen kanssa Dancing Milessa. Hevonen on hieno hirmu liki 300 000v€ tienannut urallaan ja voittanutkin yli 20 kertaa. Tällaiselle hevoselle häviäminen ei ole häpeä ja sen voittaminen on aina ylpeyden aihe. Valitettavasti tämäkin taisi juoksuaan pilata laukkaan ja jatkossa toivomme tälle pelkkää hyvää. 

Terrotist Arz hienosti urallaan pärjännyt hevonen jolla on liki 200 000v€ tienattua rahaa. Tämäkin taisi laukkaan pilata starttinsa. Onnea tällekkin jatkoon. Itseasiassa tämäkin hevonen on tallimme hevosella aiemmin kohdattu Chrystal Milessa. 

Finn Mare S oli melkein onnistuminen meidän kannaltamme sillä Bos Grunniens sijoittui lähdössä seitsemänneksi. Ori ei saanut muskettua itsensä kuudenneksi mutta vastasi takana tulleen hyökkäykseen urheasti ihan loppuun saakka. Ei se voitto vaan rehti kilpailu. Olemme suoritukseen tyytyväisiä vaikka jatkopaikka jäikin täpärästi saamatta. 

Ketkä sitten pääsivät ohitsemme. 

Blue Time Snilli hienosti Derbyissä pärjännyt mutta sen jälkeen tasaista menoa. Palkintosumma on vain noin 10 000v€ enemmän kuin meillä. tätä olisi pitänyt pystyä haastamaan ja toivomme kohtaavamme tämän jatkossa. 

Amour Amber on liki 200 000v€ tienannut huipputamma jolle häviäminen ei ole todellakaan häpeä. 

Whoosh Maclily on alle 50 000v€ tienannut tamma joka hakee näistä lähdöistä kokemusta ja ennenkaikkea pärjää. tätä olisi pitänyt pytyä haastamaan ja toivomme että pääsemme tätä vielä näissä kilpailuissa haastamaan. 

Rjazan Carambola liki 60 000v€ tienannut tamma joka hakee näistä lähdöistä kokemusta ja ennenkaikkea pärjää. Tätäkn olisi kiva päästä jatkossa haastamaan. 

Litle Risky Pomp suurkilpailuissa aiemminekin pärjännyt hevonen jota olisi kiva päästä jatkossakin haastamaan. Palkintosumma tällä on noin 100 000v€ 

Mishmash Burn on aikaisempinakin vuosina pärjännyt Ndm lähdöissä ja tälle liki 150 000v€ tienanneelle hevoselle häviäminen ei ole koskaan häpeä. 

Hevoset on ilmoitettu seuraaviin NDM lähtöihin ja niiden jälkeen katsotaan jatkoa. Ennakkoon emme tässä kohtaa pullistele tai suunnittele mitään. 

NDM osallistujan esittely Very Cute

 Very Cute tuttavallisemmin Kuti taikka Kuutti aloitti uransa 2v kaudella Nuorten elokatsauskella. Tamma ei tuossa lähdössä vielä loistanut ja sijoitus oli 12. Paria kilpailua myöhemmin tamma osallistui Pikku Tuike lähtöön ja voitti sen. Loput lähdöt tamma tuolla kaudella juoksi tavallisissa iltaraveissa

3v kausi oli pitkä ja vaativa. kauden lopuksi tamma osallistui Nuorten katsaukseen jossa sijoittui uudelleen sijalla 12. Tämä jälkeen tamma osallistui kriterium karsintaan jonka voitti ja finaalissa tamma sijoittui viidenneksi 

4 kausi aloitettiin rauhallisesti tavallisissa raveissa ja kauden lopussa osallistuimme Zombie Milelle jossa tamma sijoittui toiseksi ja Suur tonttu lähdössä yhdeksänneksi. 

5v kausi oli tammalle todella vaikea ja oli virhe kuvitella että tamma pärjäisi isoissa kilpailuissa kun ravissa oli paljon sanottavaa. Quality karsinnassa tamma sai kauden ainoat rahat ja sijoittui viidenneksi. Divarikarsinnassa tamma sijoittui kahdeksanneksi

Koska 5v kausella oli ravissa isoja ongelmia ja huumoripuolellakin ilmeni ongelmia ajettiin 6 ja 7v kaudet ilman isompia kilpailuita. 

8v kaudella olemme osallistuneet divarikarsintaan jossa tamma sijoittui kuudenneksi ja finaalissa 10. 

Osallsitumme NDM osakilpailuun ietteliäinä. Onko tamman huumori lopullisesti loppu raviurheilun suhteen vai olisiko jatkopaikka kilpailussa mahdollinen saavuttaa? Aika näyttää tämän

Suurkilpailu karsintojen sijoitukset: Sijoitusten keskiarvo on 5

1: 1

2:

3:

4:

5: 1

6: 1

7:

8: 1

Suurkilpailu finaalit ja suorat suukilpailut. Keskiarvo kilpailuista on 7,28

1: 1

2: 1

3:

4:

5:1

6:

7:

8:

9: 1

10: 1

11: 

12: 2